Björn Lomborgin maailma

1. Björn Lomborgin tausta

Vuonna 2001 tanskalainen politiikan tutkija Björn Lomborg julkaisi teoksen nimeltään The Skeptical Environmentalism. Siinä hän katsoi että länsimainen ympäristöajattelu oli vain "irrationaalista litaniaa". Tosiasiassa läntinen sivilisaatio on viimeisten 400 vuoden aikana saavuttanut "fantastisia" (Lomborgin mielisana)ja jatkuvia voittoja. Tämän jälkeen Lomborg on julkaissut myös Cool it -The Skeptical Environmentalist's Guide To Global Warming (2007), joka toistelee ensimmäisen teoksen sanomaa. Ilmastonmuutoksen torjuntaan ei kannata juuri investoida rahaa, vaan mieluummin köyhyyden poistamiseen.

Juuri ilmestyneessä teoksessa Smart Solutions to Climatic Change: Comparing Costs and Benefits(Cambridge University Press, 2010) Lomborg kuitenkin kääntää takkia. Hän pitää nyt ilmastonmuutosta ihmiskunnnan suurimpana haasteena ja ehdottaa vuosittain 100 miljardin dollarin ympäristöveroja, joista valtaosa käytettäisiin vihreän teknologian kehittämiseen. Teoksesta on parikin laajaa arviota Guardianissa (30.8. 2010). Tähän liittyy 374 (tilanne 3.9. 2010)kommenttia.

Miten Lomborgin takinkäännökseen pitäisi suhtautua? Ilmastonmuutostutkijat ovat tyytyväisiä, mutta toisaalta katsovat että hänen ja hänen seuraajiensa toiminta on ollut omiaan hidastamaan ilmastopolitiikan kehitystä maailmassa. Ilmastoskeptikot taas ovat pitäneet Lomborgia rintamakarkurina ja jopa epäilleet että jotkut tahot ovat maksaneet hänelle takinkäännöksestä.

Tarkoitukseni on jossakin myöhemmässä vaiheessa arvioida Lomborgin uusin teos, mutta sitä ennen "hiukan" myöhäinen arvio vuonna 2001 ilmestyneestä The Skeptical Environmentalist -teoksesta. Mukana on myös tämän teoksen herättämiä reaktioita eri tahoilla.

Björn Lomborg on 45 vuotias (syntynyt 6.1. 1965) politiikan tutkija, joka on väitellyt Kööpenhaminan yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksella vuonna 1994. Hän on toiminut apulaisprofessorina Århusin yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksella vuoteen 2005 saakka erikoisalanaan tilastotiede. Tämän jälkeen hän siirtyi Tanskan ympäristöarvionti-instituutin johtajaksi (2002-2004) ja sitten apulaisprofessoriksi Kööpenhaminan kauppakorkeakouluun. Hän on myös Kööpenhaminen "konsenuskeskuksen" johtaja. Keskuksen tarkoituksena on sorvata keinoja ratkaista maailman globaaleja ongelmia.

The Skeptical Environmentalist -teoksessa on yli 500 neljään osaan ja 25 kappaleeseen jakautunutta sivua. Viittauksia on 2930 kappaletta ja yli 1800 lähdettä.- Viite- ja lähdeosasto on yhteensä 152 sivua. Lisäksi kirjassa on 173 kuvaa ja 9 taulukkoa. Teoksen tanskankielinen version ”Verdens sande tillstand” (”Maailman tosiasiallinen tila”) Lomborg julkaisu vuonna 1998.

Lomborgista tuli kirjan ansiosta globaali mediahahmo. Hän kommentoi ympäristökeskustelua maailman huippulehdissa, kuten New York Timesissä, Globe & Mailissa, Daily Telegraphissa and the Economistissa sekä useissa televisio-ohjelmissa. Hänen kotisivultaan olen poiminut seuraavan luettelon hänen arvostuksestaan kertovista nimityksistään:

- One of the world's 75 most influential people of the 21st century - Esquire, 2008
- One of the "50 people who could save the planet" - UK Guardian, 2008
- One of the top 100 public intellectuals, Foreign Policy & Prospect Magazine,2008
- One of the world's 100 most influential people - Time Magazine, 2004
- 'Young Global Leader' - World Economic Forum, 2005

Mitä tällainen palvova huomio kertoo maailman laatulehdistön tasosta? Ei kovin hyvää. Ympäristöliikkeen historia kertoo että länsimainen lehdistö on jatkuvasti hakenut ympäristöliikkeen "toisinajattelijoita" ja nostanut heitä julkisuuden valokeilaan. Toisinajatteluksi on riittänyt ympäristötutkijoiden ja -liikkeen mollaaminen. Lomborgin tapauksessakin kannattaa pitää mielessä ettei edelleenkään mikään tieteellinen journaali ole julkaissut hänen havaintojaan maailman tilasta. Lomborgin ajatukset eivät olekaan tiedettä, vaan hän on läpikotaisin poliittinen hahmo, jota lehdistö on käyttänyt omien tarkoitusperiensä ajamiseen.

The Skeptical Environmentalist -teoksen syntyhistoria viittaa sekin suoraan mediaan. Lomborg julkaisi vuonna 1998 hän neljä pitkähköä artikkelia ympäristön tilasta tanskalaisessa päivälehdessä Politikenissa ja sai aikaan yli 400 vastakirjoitusta mm. Jyllandspostenissa, Informationissa, Politikenissa ja Ingeniøren-lehdessä. Suurin osa näistä tuli ympäristöliikkeen aktivisteilta, mutta mukana oli jo silloin myös tutkijoilta, jotka eivät hyväksyneet Lomborgin argumentaatiota. The Skeptical Environmentalism -teos on rakennettu tämän tanskalaisen keskustelun varaan.


2. Teos pähkinänkuoressa

Teos jakaantuu seuraavaan kuuteen osaan.

Osa I on nimitetty litaniaksi (the litany) eli suomeksi ehkä valistusvirreksi. Siinä Lomborg kuvaa kuinka etenkin vuodesta 1984 ilmestyneet Worldwatch Instituten vuosittaiset raportit (The State of the World) ovat antaneet ympäristön tilasta liian synkän kuvan. Teokset ovat hänen mukaansa täynnä tieteen nimellä kulkevaa spekulaatiota ja tuomiopäiväajattelua. Kritiikki henkilöityy Lester Browniin, joka on ollut raporttien päätoimittajana. Lomborg asettaa teoksensa tavoitteeksi tämän kuvan korjaamisen ja siitä tulee teoksen alaotsikko ”Measuring the Real State of the World”, maailman todellisen tilan mittaaminen. Kaikki Lomborgin indikaattorit osoittavatkin että ihmiskunnan tila on merkittävästi parantunut, vaikka parannettavaa vielä on.

Human Welfare -otsikoidussa II osassa Lomborg tarkastelee maailman väestömäärää ja sen kehitystä, ihmisen odotettavissa olevan elinajan trendejä ja terveystilannetta, ruuan, nälän ja varallisuuden levinneisyyttä. Hän tulee tässäkin tulokseen että asiat ovat paremmin kuin koskaan ennen. Norman Borlaugin ideoiman vihreän vallankumouksen ansiota on se, että jopa kehitysmaiden maataloustuotanto on kolminkertaistunut. Muutamilla alueille, kuten 1990-luvun lopulla Itä-Aasiassa, oli ”kasvukriisejä” mutta ne ovat ohimeneviä. Saharan etäläpuoleisen Afrikan nälkäongelmat Lomborg kuitenkin tunnustaa.

Osassa III Can Human Prosperity Continue? Lomborg selvittää kysymystä onko maailmassa riittävästi resursseja – ruokaa, energiaa ja vettä – ja tulee johtopäätökseen että kaikkea on riittävästi. Jatkuvan hyvinvoinnin kasvulle ei siis ole esteitä. Energiavaroja on "valtavasti". Aurinko-ja tuulienergian kehittäminen on vasta aloitettu. Pohjavesiä ei saa liata, mutta muuten vesihuollon ongelmat voidaan ratkaista turvautumalla suolan haiduttamiseen merivedestä kuten Saudi-Arabiassa tehdään. Luonnonvarojen käytön tehostaminen, kierrätys ja korvaavien luonnonvarojen kehittäminen on ylipäänsä tärkeää.

Osassa IV Pollution, Does it Undercut Human Prosperity? Lomborg tutkii ilman, veden ja sisäilman saastumista, happosateita,metsäkuolemia ja jätekysymystä. Tämänkin luvun pohdintojen tulos on se saastumiskuorma on vähentynyt. Esimerkiksi Yhdysvaltojen kuluvalla vuosisadalla syntyvät kaikki jätteet voidaan kasata pienelle alueelle,jonka sivu on vain 28 kilometriä ja korkeus 100 jalkaa.

Osassa V Tomorrow’s problems Lomborg tutkii kemiallistumista, biodiversiteettikysymystä ja globaalia lämpenemistä. Johtopäätös on tässäkin se, että kemikaalien haitallisia vaikutuksia ja biodiversiteetin karsiutumisen uhkaa on liioiteltu. Pelko lajien häviämisestä on peräisin Norman Myersin vanhasta teoksesta The Sinking Arch (1979) jossa esitettyä arvioita 40 000 lajien vuosittaisesta menettämisestä on toisteltu papukaijamaisesti sen jälkeen. Ilmakehän globaalin lämpenemisen estämiseen laitettavat valtavat rahasummat ovat jos ei nyt hukkaan heitetty niin kuitenkin huono sijoitus. Ne voitaisiin paremmalla hyötysuhteella ohjata kehitysmaiden köyhyyden poistamiseen. Kun syöpätilastoista poistetaan iän ja tupakoinnin vaikutus jopa syöpien määrä on vähentynyt.

Osassa VI The Real State of the World Lomborg kokoaa ajatuksensa ja katsoo että sellaisten kirjoittajien kuten Lester Brownin ja Al Goren kirjoitukset ”dysfunktionaalisestä sivilisaatiosta” perustuvat irrationaaliseen litantiaan ja ovat lähinnä osoitus ”kalvinistisesta syyllisyydentunteesta”. Lomborg syytää myös ympäristöryhmien, instituutioiden ja median salaseuraa, joka vääristää tiedemiesten todelliset tutkimustulokset. Tänään sekä kehittyneissä että kehitysmaissa syntyneet lapset tulevat Lomborgin mukaan elämään aikaisempaa pitempään ja terveempänä. He tulevat saamaan enemmän ruokaa, paremman koulutuksen, korkeamman elintason, enemmän vapaa-aikaa ja huomattavasti enemmän mahdollisuuksia eikä globaali ympäristö tule tämän vuoksi tuhoutumaan. Maailma ei ole ruma vaan kaunis. Kaikki onkin menossa parempaan suuntaan.


3. Vastaanotto

Lomborgin teoksen aihe oli silloin kuten se on vieläkin yhteiskuntapoliittisesti tulikuuma. Hänen ideansa sopivat loistavasti monenlaiseen käyttöön. Yhdysvaltalaisissa päivälehdissä ja The Economistissa kirja sai laajaa positiivista julkisuutta. Kirjan sanoma sopi erittäin hyvin rauhoittamaan amerikkalaisia, joista jo jotkut tiesivät että he kuluttivat energiaa eniten maailmassa. Yhdysvaltojen sisällä on lisäksi vahvoja yrityksiä ja organisaatiota, joiden etujen mukaista on se että kansalaiset eivät menetä uskoaan energiankulutuksen kasvuun sekä markkinatalouden järkevään toimintaan.

Lomborgin teosta vastaan on kirjoitettu jo nyt satoja sivuja tekstiä. Suurin osa siitä on helposti saatavissa sekä hänen omien kotisivujensa että anti-Lomborg sivujen kautta (http://www.mylinkspage.com/lomborg.html). Lomborg on myös kakutettu! Seuraavassa esittelen vain muutamia otteita Lomborgin teoksen kritiikistä.

Scientific American pyysi neljää johtavaa ympäristötutkijaa arvioimaan Bjorn Lomborgin teosta ilmaston lämpenemisen, energian, väestön ja biodiversiteetin osalta. He kaikki hylkäävät Lomborgin johtopäätökset ja katsovat että hän vääristelee tutkimustuloksia. Hän asettuu näennäisen objektiiviseen asemaan muiden ympäristötiedon tulkitsijoiden yläpuolelle. Vaikka hänen tilastolliset analyysinsä ovat oikeita hänen tulkintansa niistä ovat täysin vääriä – hän ei kirjaimellisesti näe metsää puilta. Hän saattaa perustaa väitteensä esimerkiksi vain yhteen, tutkimustulokseen, joka sopii hänen omiin tarkoituksiinsa, mutta unohtaa kaiken muun asiasta käydyn keskustelun.

Standfordin yliopiston biologisten tieteiden professorin Stephan Schnaider kritisoi terävästi Lomborgin lähteiden käyttöä. Lomborg käyttää holtittomasti lähteitä viittaamalla sekundaarilähteisiin ja lehtiartikkeleihin, eikä alkuperäisiin tutkimusraportteihin, jotka ovat käyneet läpi review -menettelyn. Tai jos hän käyttää alkuperäistä tutkimusta hän valitsee joukosta vain ne artikkelit, jotka tukevat hänen optimistisia tulkintojaan. Schnaider arvostelee myös teoksen julkaissutta Cambridge University Pressin yhteiskuntatieteellistä osasto, joka ei käyttänyt teoksen arvioinnissa luonnontieteilijöitä.

Lomborg käyttää usein sanaa ”uskottava” mutta ei koskaan esitä kuinka todennäköistä joku tapahtuma on, vaikka juuri tällaista odottaisi tilastotieteilijältä. Esimerkiksi IPCC:n (Intergovernmental Panel for Climatic Change) tiedoista Lomborg poimii aina vähiten vakavan lämpenemisskenaarion, vaikka raporteissa ilmaston lämpenemiselle annetaan laaja vaihteluväli.

Toinen kriittinen arvio The Skeptical Environmentalist -teoksesta on pyydetty John F. Kennedy School of Governmentin ympäristöpolitiikan professorilta John P. Holdrenilta, joka on erikoistunut energiakysymyksiin. Björn Lomborgin omistautuu hyökkäämään sitä hänen mielestään ympäristölitaniaan kuuluvaa uskomusta vastaan, että energiavarat ovat loppumassa. Holdrenin mukaan hän on ihan oikeassa siinä, että maailman öljyn, öljyliuskeen, ydinpolttoaineen ja uudistuvien energiavarojen resurssit ovat valtavat. Mutta miksi tähdentää tätä koska vain kourallinen ympäristötutkijoista uskoo, että nimenomaan energia olisi loppumassa? Energian sijasta maapallon ympäristö on loppumassa eli veden, veden, maaperän ja eliöstön kapasiteetti selviytyä suuresta energiankäytöstä. Lomborg ei myöskään ota huomioon lisääntyvää riippuvuutta Lähi-Idän öljystä ja ydinenergian käyttöön liittyvistä monista riskeistä.

Energia ei siis Holdrenin mukaan ole loppumassa, mutta sen sijaan halpa öljy voi hyvinkin olla vähenemässä. Tämän merkitystä ei pitäisi Lomborgin tavoin vähätellä. Öljy on edelleen arvokkain osa konventionaalisia fossiilipolttoaineita, jonka varassa maailma ja varsinkin sen liikenne edelleen on. Saatavilla olevia öljyvaroja on vähemmän kuin hiiltä ja luonnonkaasua. Pääosa öljyvaroista on poliittisesta epävakaassa Lähi-Idässä. Suurin osa muista öljyvaroista on mannerjalustoilla tai muilla vaikeasti hyödynnettävillä ja ympäristön kannalta herkillä alueilla. Tämän vuoksi geologit ja ympäristötutkijat käyvät keskustelua milloin maapallon tunnetut öljyvarat puolittuvat (ns. peak oil -keskutelu) ja alkavat vähetä ja miten öljyn hinta tähän reagoi. Lomoborg ei tunnista sitä mahdollisuutta, että siirtyminen öljystä muihin energialähteisiin ei tapahdu niin sulavasti ja niin alhaisella hintatasolle kuin hän näyttää uskovan.

Väestökysymysten osalta Lomborgin teosta arvioi John Bongraats, hollantilainen väestöekspertti. Lomborgin näkemys että ihmisten lukumäärän kasvu ei ole ongelma on yksinkertaisesti väärä. Globaali väestön kasvuaste on vähentynyt hitaasti, mutta väestömäärän absoluuttinen kasvu jatkuu edelleen. Lisäksi väestöongelmalla on monet kasvot: Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan väestö on nuorta ja kasvaa nopeasti, sen sijaan Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Japanin väestö ei kasva enää juuri lainkaan tai väestö suorastaan vähenee. Tämän seurauksena maailman väestön kasvu keskittyy kehitysmaihin, missä neljä-viidesosaa maailman väestöstä elää: vuosien 2000- 2025 välillä 4.87 miljardista 6.75 miljardiin. Tämä melkein hallitsematon kasvu on johtanut monissa maissa väestötiheyden kasvamiseen. Tämän Lomborg ottaa huomioon niin, että hän laskee väestötiheyden yksinkertaisesti ja harhaanjohtavasti väestön ja maan suhteena, eikä vähennä esimerkiksi viljely- ja kastelukelvottomia alueita. Näitähän vaikkapa Afrikassa on runsaasti. Viljellyn alueen laajentaminen on mahdollista vain ottamalla käyttöön laadultaan heikompaa maata, jonka kastelu tulisi myös olemaan ongelmallista. Nopea viljelyn laajentaminen tulee lisäksi johtamaan metsäalueiden supistumiseen, lajien häviämiseen, eroosioon sekä ravinne- ja tuholaismyrkkypäästöjen lisääntymiseen. 800 miljoonaa ihmistä elää jatkuvassa aliravitsemuksen tilassa ja 1.2 miljardia kurjuudessa. Väestömäärä ei ole John Bongaartsinkaan mukaan ole maailman ongelmien pääaiheuttaja, mutta se on kyllä hyvin merkittävä tekijä kokonaiskuormitusta arvioitaessa.

Biodiversiteettikysymyksen osalta BL:n kirjaa arvio Thomas Lovejoy, joka on muun muassa Maailmanpankin käyttämä biodiversiteettikysymysten pääasiantuntija. Lomborg katsoo että biodiversiteetin merkitystä on yliarvioitu ekosysteemipalvelujen tuottajana, koska näillä ei ole markkinaa, jolla biodiversiteetille muodostuisi hinta ja katsoo että lajien häviämistä ei ole voitu dokumentoida. Lovejoy kertoo meille kuitenkin että lajien häviäminen on perusteellisesti tutkittu ilmiö. Jälleen kerran hän poimii joitakin muutaman kymmenen vuoden takaisia yksittäisiä tietoja lajien häviämisestä, joissa lajien häviämistahti on arvioitu nykytutkimuksen perusteella liian suureksi (mm. Norman Mayersin tutkimustulos vuodelta 1979, jonka mukaan 40 000 lajia menetetään joka vuosi). Lomborg olisi voinut myös mainita että kyseiset tutkimukset kuuluvat biodiversiteettitutkimusten pioneerivaiheeseen jolloin tieteellä ei ollut keinoja arvioida lajien häviämistä niin tarkasti kuin se nykymenetelmillä on mahdollista. Nykyiset estimaatit lajien häviämisestä tehdään sillä perusteella kuinka paljon tilanne poikkeaa ”normaalista” lajien häviämisasteesta.

Näiden laskelmien perusteella lajien häviäminen on 100-1000 kertaa normaalin häviämisasteen ja Lovejoyn arvion mukaan tulee varmasti nousemaan kun alkuperäinen luonto väistyy ihmisen tieltä. Lisäksi lajien häviäminen on korjaamaton prosessi jota esimerkiksi metsien häviäminen tai happosateet eivät ole.

Happosateita koskeva kappale on Lovejoyn mukaan vähintään yhtä hutera. BL:n mukaan happosateet eivät koostu lainkaan kaupungisaasteista, vaikka liikenteestä tulevat typpiyhdisteet (NOx) ovat merkittävä päästölähde.

Metsätilastojen osalta Lomborg käyttää FAO:n aikasarjoja, joissa tunnetusti on niin paljon virhelähteitä (eri menetelmillä ja eri määritelmistä tehtyjä tutkimuksia) ettei kukaan arvonsa tunteva tilastotieteilijä niitä käytä. BL sekoittaa metsät puutaimistoihin ja johtaa metsien arvon yksioikoisesti vain puuraaka-aineen arvosta. Tämä on yhtä virheellistä kuin johtaisi tietokoneverkkokortin arvion sen sisältämän silikoonin arvosta.

Pääkritiikki on se että Lomborgin teos on esimerkki ”valikoivasta ja ateoreettisesta empirismistä” . Hän ”antaa lukujen puhua puolestaan”. Lopputulos on journalistinen eikä tieteellinen teos. tekee suoraviivaisia johtopäätöksiä ja julistaa ”totuuden” äärimmäisen monimutkaisista asioista vain pelkkien puitteistaan irroitettujen lukujen perusteela. Tilastotieteilijänä hän luulisi ymmärtävän paremmin että tilastoja tehdään monesta näkökulmasta ja monella metodilla joten niihin sisältyy huomattava määrä epävarmuutta. Hän ei harrasta lähdekritiikkiä.

BL käyttää teoksessaan läpäisevästi globaaleja keskiarvoa, jotka esitetään verbaalisesti käyttämällä ”me” -pronominia: "energiavaramme" eivät ole ehtymässä, "tulemme elämään" pidempään ja onnellisempana yms. Metafyysinen ”mehenki” peittää maapallon eriarvioisuuden sekä alueelliset ja paikalliset ongelmat. Ainoastaan aidosti globaaleja ympäristöongelmia voi käsitellä tällä tavalla.

Lomborg kääntää ympäristöongelmat rahaksi eikä pohdi maapallon fyysisiä rajoja. Monimutkaiset ympäristöongelmat yksiulotteistuvat yhdeksi luvuksi joihin kiinnitetään hintalappu. Varsinkin aidosti globaalien ympäristöongelmien, kuten otsoniaukon tai globaalin ilmakehän lämpenemisen, kustannusten laskemiselle ei ole olemassa tieteellistä menetelmää

Vuonna 1998 Tanskassa perustettu The Danish Committee on Scientific Dishonesty sai vuoden 2002 alussa kolme valitusta Bjorn Lomborgin teoksestä ”The Skeptical Environmentalism”. Komitea katsoi lopulta että Lomborg oli syyllistynyt tieteelliseen epärehellisyyteen (”Objectively speaking, the publication of the work under consideration is deemed to fall within the concept of scientific dishonesty") Perusteet otettiin aika suoraan Scientific Americanin arvioista.


4. Pohdintaa

Lomborg on koonnut valtavan määrän tietoa tukeakseen perusväittämäänsä että globaali ympäristö on puhdistunut eikä maailman tilasta kannata siis paljonkaan huolehtia. Näistä ensimmäistä Lomborg kykenee perustelemaan vaikuttavasti. Yleisesti käytettyjen hyvinvointi- ja ympäristöindikaattoreiden perusteella ihmiskunnalla menee paremmin kuin koskaan ennen. Mutta toista hän ei pysty kunnolla perustelemaan. Lomborg hyväksyy siellä täällä että ympäristöongelmia on olemassa, mutta hänen perusanomansa on että teknologia ratkaisee ne ilman että taloudessa tai ihmisten elämäntavoissa tarvitsee tapahtua yhtään mitään

Lomborg syyttää ympäristöliikettä tuomiopäiväprofetoinnista mutta syyllistyy itse yhtä irrationaaliseen edistyksen myytin palvontaan. Hän itse sanoo saaneensa idea teokseen tutustuttuaan yhdysvaltalaisen Marylandin yliopiston taloustieteen professori Julian Simonin (1932-98) teoksiin. Simon on omistautunut kirjoittamaan 1980-luvun alusta lähtien ympäristöliikettä arvostelevia teoksia ja artikkeleita, kuten ”The Resourceful World” ja ”The Ultimate Resource”. Useimmat Lomborgin uusina pitämistä väitteistä löytyvätkin Simonin teoksista ja artikkeleista.

Lomborg hyökkää vain pehmeitä kohteita vastaan kun hän kirjoittaa ympäristötutkimuksen ”ympäristölitaniasta”. Kaikki ympäristöalan ammattilaiset tietävät että ympäristöajattelun ja -liikkeen varhaisina vuosina
esitettiin tosiaan ympäristön tilasta liioittelevia ja suorastaan vääriä arvioita (kuten Kasvun rajat -raportissa sekä Paul Ehrilichin ja Lester Brownin arvioissa elintarvikkeiden riittävyydestä). Nämä arviot olivat riittävän pehmeitä Lomborgin kritiikille. Lomborg käyttää kyllä hyväksi myös merkittävien ja hyvin resurssoitujen
tutkimuslaitosten, kuten OECD:n, UNEP:in , Maailmanpankin ja World Resource Instituten raportteja.Hän kuitenkin sivuuttaa niiden analyysit maailman tilasta.Ne ovat olleet selvästikin liian kovia pähkinöitä Lomborgille.

Lomborg jättää myös härskisti mainitsematta keskustelun ekomodernisaatiosta, kestävästä kehityksestä ja ympäristöpolitiikan kehittymisestä, vaikka juuri näissä on haettu hänen nyt mainostamiaan teknologisia, taloudellisia ja sosiaalisia ratkaisuja ympäristöongelmiin.Tai jos vaikkapa ympäristöpolitiikka on alanooteissa mukana sitä arvostellaan puuttuvasta kustannus-hyöty -analyysistä. Lomborg on Århusin politiikan tutkimuksen laitoksen professorina varmasti perillä näistä ideoista,mutta osoittakseen omaperäisyyttään hän jättää tämän keskustelun huomiotta. Lomborgin teos siis taistelee jos ei nyt ihan kuolleita sieluja niin kuitenkin osittain vanhentuneita käsityksiä vastaan.